Viikonloppuna oltiin maaseudun rauhassa. Maisema oli kuin olis postikorttiin astunut. Kävin hiihtämässä muutaman kilometrin enkä edes tullut raihnaaksi. Harjotus ilmeisesti vetreyttää! Viikko sitten hiihdin urheiluhullun isäni kans meren jäällä ja tiesin seuraavana päivänä, mitä oli tullut tehdyksi -eka kerta ehkä kaheksaan vuoteen suksilla.
Paha oli vaan se konsertti joka oli seuraavana päivänä siis viime sunnuntaina. Mut hyvin se meni parin burana 600 voimalla... dopingia...
Nyt ehkä vois mennäkin nukkumaan. Lisää sielullistakin hyvinvointia kummasti ku menee ajoissa nukkuun.
En yleensä kärsi unettomuudesta mutta muistissa on kyllä nuoremman prinsessan (pitkittynyt) vauva-aika jolloin en kahteen vuoteen saanut nukkua yhtään kokonaista yötä. Korjaan, ehkä kerran kun parempi puolisko jäi muksujen kans yöksi mummolaan mun tullessa jo kotiin.
Mutta mennyt ei koskaan palaa. Onneksi ja suruksi, myös!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti