Eka postaus

(Välillä) epätoivoisen ja useimmiten (hyvin) sarkastisen naishenkilön (kolkyt ja risat) höyryjenpurkamispaikka. Kiroilu on vulgääriä (ja sitäkin tulee muutenkin harrastettua ihan liikaa...) ja lapsille (2 villiä tyttöä) huutaminen rumaa -ja sitäkin tulee harrastettua ainakin pitkien vapaiden aikaan ihan tarpeeksi.
Ehkäpä siis ajoittainen bloggailu auttaisi?

Jos ketä kiinnostaa, joka tänne eksyy, blogin nimi tarkoittaa : "Säästä meitä, Herra!" -se on latinaa. Olen katolilainen -välillä hurskaampi, välillä syntisempi, mutta aina oikeaoppinen. Tai ainakin siihen pyrin. Mikä ei tarkoita että aina osaisin kovinkaan pyhimysmäisesti elää. Mutta tosiaan, on parempi olla reilusti syntinen kuin hurskasteleva, valheellinen ja tekopyhä. Inhoan tekopyhyyttä melkeen enemmän kuin mitään muuta. Ahneus ja itsekkyyskin on tavallaan helpompia kestää, jos niihin langetessaan myöntää edes itselleen, että tällainen nyt olen. Mutta valheellisuus on paha. Silloin pettää itseään, muita ja yrittää pettää Jumalaakin -mikä ei tietysti loppupeleissä onnistu. Mutta eipä siitä sen enempää. Lyhyesti sanottuna, kukaan ei ole täydellinen. Ja suvaitsevainen pitää olla, koska jokainen on epätäydellinen omalla tavallaan. Jos haluaa muilta myötätuntoa, on parasta myös olla valmis sitä muille antamaan heidän vaikeuksissaan.

Ammatiltani olen muusikko. Soitan klassista musiikkia, teen töitä freelancerina. Parempi puolisko haukkuu mua feministiksi, ja sellaiseksi ilomielin tunnustaudun, mikäli termillä tarkoitetaan tasavertaisia mahdollisuuksia toteuttaa omia lahjojaan ja kykyjään, molemmille sukupuolille, sekä vastuun jakamista perheessä siten, että molemmat vanhemmat kokevat olevansa tyytyväisiä. Tätä pitää mielestäni myös yhteiskunnan tukea -kunkin perheen autonomiaa kunnioittaen.

Harrastan musiikin ja arkisen perhe-elämän lisäksi kaunista liturgiaa ja siitä lukemista ym. Käymme messussa sunnuntaisin, mutta jos olisi mahdollista, kävisimme vallan "vanhassa messussa" ts. tridentiinisessä latinankielisessä messussa. Niitäkin joskus täälläpäin toki näkee mutta harvemmin.

Saan näppylöitä "home on the range"-tyyppisestä (mielestäni ajoittain melko) aivottomasta american way -perhe-elämäidyllistä ja katolisuudesta. Olen samaa mieltä siitä, että perhe (mies+nainen naimisissa keskenään sekä heidän jälkikasvunsa) on yhteiskunnan perusyksikkö. En ole samaa mieltä siitä, että perheenäidin pitää vaan olla hame päällä, hymyillä pehmeästi ja olla sievä kodinhengetär. Tai siis, fine, saahan sitä olla semmoinenkin, mutta saa olla myös muunlainen. Tämä blogini (jos sitä kukaan nyt lukee mutta se taitaakin olla toisarvoista) on vastaisku tyhmille ja siirappisille perheblogeille! Eläköön pippurisuus ja sarkasmi! Eläköön mies keittiössä! Ja eläköön ihanan rasittava perhe-elämä kaikkine kiemuroineenkin!