tanssia ja barokkia...

Harrastukseni kunniaksi (tosin tanssijana olen aloittelija... ) laitan tämmösen kivan linkin

On aika kivaa tuo tanssailu, mutta myös vaikeaa. Yhen bourreen osasin tänään! Jee, kummasti nostaa itsetuntoa kun osaakin välillä.

Soitot toki sujuu, mut täytyyhän ihmisellä harrastuksiakin olla.

Ainoa asia joka ei juuri moisissa bileissä miellytä on nuo kostyymit. Miksei sitä ainaki vois soittaa ihan siisteissä mustissa? Ymmärrän et tanssijoilla juu mut miksi muusikoillakin...

Siitä tulee semmonen vähän halpahintanen vaikutelma, että pitää ulkoasulla peitellä sitä ettei homma ehkä oo ihan hallussa.

Nuo muusikot tuossa pätkässä on kaiketi ihan professionel mut eipä aina siltä kuulosta!

En tykkää tuosta laahaamisesta ja siitä ettei korut tuu silleen luontevasti ja et on aika tylsästi soitettu. Vaikka kuin säestäis tanssia, voi senkin tehä musikaalisesti!

Vaikka h*** barokkimusiikin paavi soittelis (jos siis semmonen oli, heh) niin oisin tätä mieltä!

Ceterum censeo!

urheilun autuus..

Kävin tänään itiksen uimahallissa. Pitkästä aikaa. Siellä oli aika kivaa, ainakin lapsosilla.

Viikonloppuna oltiin maaseudun rauhassa. Maisema oli kuin olis postikorttiin astunut. Kävin hiihtämässä muutaman kilometrin enkä edes tullut raihnaaksi. Harjotus ilmeisesti vetreyttää! Viikko sitten hiihdin urheiluhullun isäni kans meren jäällä ja tiesin seuraavana päivänä, mitä oli tullut tehdyksi -eka kerta ehkä kaheksaan vuoteen suksilla.

Paha oli vaan se konsertti joka oli seuraavana päivänä siis viime sunnuntaina. Mut hyvin se meni parin burana 600 voimalla... dopingia...

Nyt ehkä vois mennäkin nukkumaan. Lisää sielullistakin hyvinvointia kummasti ku menee ajoissa nukkuun.

En yleensä kärsi unettomuudesta mutta muistissa on kyllä nuoremman prinsessan (pitkittynyt) vauva-aika jolloin en kahteen vuoteen saanut nukkua yhtään kokonaista yötä. Korjaan, ehkä kerran kun parempi puolisko jäi muksujen kans yöksi mummolaan mun tullessa jo kotiin.

Mutta mennyt ei koskaan palaa. Onneksi ja suruksi, myös!

Täydellisyydestä

"Olkaa siis täydelliset niinkuin teidän Taivaallinen Isänne on täydellinen"

Aika vaikeeta. Jokainenhan tekee itselleen luonteenomaisia pahoja. Toisille juoruilu, toisille ahneus, itsekkyys, ylpeys, kiivaus, tuomitseminen ym vähemmän mukavat jutut ovat "helppoja"

Mulle ainakin se kiivaus -enkä mitenkään tarkoita kiivautta uskonsa puolesta -näin marttyyripiispan päivänä sanottakoon.

Vaan siis hermostuminen, malttinsa menettäminen jne.

Epäonnistuin. Kun hain lasta puistosta -muksu oli puoli tuntia sovitusta myöhässä -ja oltiin kovalla kyytillä menos viulutunnille, todellakin pääsi ärräpäitä puiston portilla. Ikävä kyllä vastassa oli sattumoisin eräs paljon lempeämpi äiti-ihminen -jonka katras epäonneksi kuuli ruman sanailuni, sinänsä ei kovin kovaäänisen. Huoleni onkin, herätinkö kohtuutonta pahennusta tämän hurskaan sielun puhtoisissa lapsosissa? Omani ovat toki päästelyäni tottuneet sietämään....

Muutenkin tunnen oloni kurjaksi. Syytä lienee muussakin muttei ainainen stressi sitä ainakaan helpota.

Noh, eipä itsensä sääliminenkään helpota, joten up to the point: parasta yrittää parhaansa ja (yrittää ) antaa itselleenkin (ja toisille!!) anteeksi ylilyönnit.

Uskonnollista angstia ei ainakaan helpottanut skismaatikkopiispa Williamssonin eilinen blogiteksti, jossa hän mm. väitti naisten tarvitsevan miehiä enemmän kuin miesten naisia -opettaahan niin Raamattukin! AArgh! Raamatulla kun perustelee, saa vaikka mustan valkeaksi, sanon minä. Käytännön tosielämä sen sijaan osoittaa, että pakon tullen naiset ovat sitkeämpiä ja yritteliäämpiä kuin miehet eli pärjäävät keskimääräisesti luulisin huomattavasti paremmin itsekseen. Tosin luulisin, että yksilötason vaihtelu on suurta.

Ja parasta kaikille on yhdessä yrittää.

http://www.mtv3.fi/uutiset/mediait.shtml/arkistot/mediait/2010/01/1031231

Tässäpä kiinnostava uutinen. Ihan totta, eipä ehkä moni enää odota samaa yksityisyyttä kuin ennen muinoin. Raja railona aukee myös (ihan onnellisissa) perheissä; siipan mielestä paljon vähemmän pitäisi itsestään sanoa kuin mun -siis ainakaan julkisesti. Mun asenne on enempi, miksi jotakuta niin kovasti se kiinnostaisi, mitä juuri mä, tavis, sanon? Läheisiä, toki, mutta muita.

Turha hirveesti skitsota että fb tai muu "sosiaalinen media" on pahasta ja tuhoaa elämiä -sehän riippuu meistä. Henkilökohtaisesti otan fb:n hömppänä ja viihteenä, ehkäpä myös positiivisena välineenä olla edes hiukan selvillä, mitä vanhoille ja uudemmillekin kavereille kuuluu. Pahantahtoisuus ei edes tulisi mieleen. Miksi haluta huonoa jollekulle? Kateus se vie kalatkin vedestä, sanon ma. Ja kaikki fb:n vaarallisuudesta varoittelevat taitavat pelätä juuri pahantahtoisia ihmis(poloja)iä.

Olkaamme ystävällisiä kaikille. Se on vähintä, mitä lajina voimme tehdä. Kaikkien kaveri ei tarvii olla eikä kaikista tykätä, mutta käytännön tilanteissa ystävällisyys ei maksa yhtään mitään. Saapa vaan paremman mielen itselleenkin.

Vanitas vanitatum

Vuoden alun ahistus. Monta asiaa tekemättä tai prosessissa ja tunnen itseni väsyneeksi!

Noh, ei tämä ole mitään verrattuna talveen 06... tai 07, sekin oli... öh? Kiireinen. Lievästi sanottuna.

Alan ymmärtää tyylipuhtaita tradskuja, jotka sanovat että naisen paikka on kotona ja turha yrittääkään mitään ammatillisia pyrintöjä.

Toisaalta elämän moninaisuus on rikkaus..? Eiku eiks ois paljon helpompaa jos kaikki olis kuin samasta puusta pudonneita? Ja tekisi vaan samoja asioita? Ja olis kaikki samannäkösiäkin? Mihin tämä kaikki vielä johtaakaan... Öh, ainaski sillon meillä kaikilla olisi niiin turvaisaa... paitsi niillä, joilla ei olis mut eihän nyt kaikkien kans leikitä, vai?

Tämän piti olla postaus ajasta. Mietin kuolleita sukulaisia ja muitakin. Lyhyt ja kuitenkin pitkä on ihmisen elämä maailmassa -jos nyt ei pienenä ota ja kuole -mutta tuntuu, että tässäkin ajassa, jota olen ehtinyt sukkia kuluttaa, on maailma paljon muuttunut.

Tahtoisin, että asiat pysyisivät samoina. Tahtoisin joskus matkustaa ajassa taaksepäin. Toisinaan tahtoisin laajentaa nykyhetkeä, joka on niin kapea, että ehtisin elää täydemmin.

Mitä on elää täydemmin? Ihmisen elämän sisältönä pitäisi olla ihmissuhteet, ei tavara tai raha, joita kaikilla pitäisi olla sopivasti. Ihmisten pitäisi ajatella enemmän toisiaan kuin itseään elämän pienissä tilanteissa, eli suomeksi sanottuna käyttäytyä paremmin. Ja vähintä mitä voisi, olisi ymmärtää se, ettei ainakaan voi muilta vaatia huomaavaisuutta ja ystävällisyyttä jos ei sitä muille itse osoita.

Suomi on sivistymätön ja kulttuuriton maa. Suomenruotsalaisilla on sen sijaan sisäänrakennettua sivistystä ja tapakulttuuria, olkoon kuinka ulkokultaista hyvänsä, joka tekee

yhteistyön keskimäärin miellyttävämmäksi heikäläisten kanssa.

Koska olemme täällä vain käymässä, ei monikaan asia ole kiukuttelun väärti.

Luin juuri, että Britanniassa hautuumaat täyttyvät, koska jo yksinomaan Lontoossa elää (parhaillaan) 8 miljoonaa ihmistä. Wow. Parinsadan viimeisen vuoden aikana on 200 miljoonaa jo haudattu Lontoon alle. Eipä ihme jos on "englantilaisten helevetissä" ahdasta.

Haudat siis uusiokäyttöön. Se on ekologistakin.

Hodie mihi, cras tibi. Parempi puolisko sai jostain hienon kuvan kasukasta, jossa oli pääkallot ym herkut. Mulle tuli siitä ehkä enempi joku muu lahko (.....muurarit?) mieleen....

Talven iloja

Tänään kirkonmenojen jälkeen Kaivarissa. Ilma oli melko kipakan pakastava -toisaalta niin oli kyllä tunnelmakin välillä, varsinkin temperamenttisen kultapuikura nro 0 :n(oma määritelmä, huom) osalta.

Kuvassa kuitenkin ihan iloisella mielellä.

Mitä tänään mietin? No vaikkapa sitä, miksi se hullu tappoi niitä sivullisiakin siellä Sellon kauppakeskuksessa. Siinä täytyy (kaiken uhallakin sanon) olla kysymys myös jonkinsortin kulttuurieroista, suomalaistaustainen mustasukkainen mies tappaisi naisystävän, mutta veikkaanpa että kosto työkavereille jäisi tekemättä. Tai mene ja tiedä.

Siipan kanssa keksittiin kivaa laulunpätkää kaivarissa. Sävel: "kolme cowboyta". Koska teksti ei ole ihan politically correct, en rustaa sitä tähän. Halulliset voivat tiedustella sanoitusta allekirjoittaneelta.

Parce nobis, Domine, lasten iltahässäköiltä -joulunjälkeishulinat senkun jatkuu! Vaan onpi sitä pahempaa kärsimystäkin monessa perheessä.

Eka postaus

(Välillä) epätoivoisen ja useimmiten (hyvin) sarkastisen naishenkilön (kolkyt ja risat) höyryjenpurkamispaikka. Kiroilu on vulgääriä (ja sitäkin tulee muutenkin harrastettua ihan liikaa...) ja lapsille (2 villiä tyttöä) huutaminen rumaa -ja sitäkin tulee harrastettua ainakin pitkien vapaiden aikaan ihan tarpeeksi.
Ehkäpä siis ajoittainen bloggailu auttaisi?

Jos ketä kiinnostaa, joka tänne eksyy, blogin nimi tarkoittaa : "Säästä meitä, Herra!" -se on latinaa. Olen katolilainen -välillä hurskaampi, välillä syntisempi, mutta aina oikeaoppinen. Tai ainakin siihen pyrin. Mikä ei tarkoita että aina osaisin kovinkaan pyhimysmäisesti elää. Mutta tosiaan, on parempi olla reilusti syntinen kuin hurskasteleva, valheellinen ja tekopyhä. Inhoan tekopyhyyttä melkeen enemmän kuin mitään muuta. Ahneus ja itsekkyyskin on tavallaan helpompia kestää, jos niihin langetessaan myöntää edes itselleen, että tällainen nyt olen. Mutta valheellisuus on paha. Silloin pettää itseään, muita ja yrittää pettää Jumalaakin -mikä ei tietysti loppupeleissä onnistu. Mutta eipä siitä sen enempää. Lyhyesti sanottuna, kukaan ei ole täydellinen. Ja suvaitsevainen pitää olla, koska jokainen on epätäydellinen omalla tavallaan. Jos haluaa muilta myötätuntoa, on parasta myös olla valmis sitä muille antamaan heidän vaikeuksissaan.

Ammatiltani olen muusikko. Soitan klassista musiikkia, teen töitä freelancerina. Parempi puolisko haukkuu mua feministiksi, ja sellaiseksi ilomielin tunnustaudun, mikäli termillä tarkoitetaan tasavertaisia mahdollisuuksia toteuttaa omia lahjojaan ja kykyjään, molemmille sukupuolille, sekä vastuun jakamista perheessä siten, että molemmat vanhemmat kokevat olevansa tyytyväisiä. Tätä pitää mielestäni myös yhteiskunnan tukea -kunkin perheen autonomiaa kunnioittaen.

Harrastan musiikin ja arkisen perhe-elämän lisäksi kaunista liturgiaa ja siitä lukemista ym. Käymme messussa sunnuntaisin, mutta jos olisi mahdollista, kävisimme vallan "vanhassa messussa" ts. tridentiinisessä latinankielisessä messussa. Niitäkin joskus täälläpäin toki näkee mutta harvemmin.

Saan näppylöitä "home on the range"-tyyppisestä (mielestäni ajoittain melko) aivottomasta american way -perhe-elämäidyllistä ja katolisuudesta. Olen samaa mieltä siitä, että perhe (mies+nainen naimisissa keskenään sekä heidän jälkikasvunsa) on yhteiskunnan perusyksikkö. En ole samaa mieltä siitä, että perheenäidin pitää vaan olla hame päällä, hymyillä pehmeästi ja olla sievä kodinhengetär. Tai siis, fine, saahan sitä olla semmoinenkin, mutta saa olla myös muunlainen. Tämä blogini (jos sitä kukaan nyt lukee mutta se taitaakin olla toisarvoista) on vastaisku tyhmille ja siirappisille perheblogeille! Eläköön pippurisuus ja sarkasmi! Eläköön mies keittiössä! Ja eläköön ihanan rasittava perhe-elämä kaikkine kiemuroineenkin!