ei sekään iloisena muistoihin jää
jo toinen pieni poissa
on meiltä, vain mielessä, muistoissa noissa
Se sammui se elo pieni
jo ennenkuin siitä moni iloita lieni
Oi pikkuiseni, niin hento,
ja elosi lyhyt, talven pituinen tähdenlento...
Niin, oli viikkoja uudella alulla 15+2 kun parisen viikkoa sitten torstaina marssin neuvolaan.. Doplerilla ei sydänäänet kuuluneet -miten nyt tähän risukasaan voisi jotain hyvääkään tulla...
ja Naistenklinikalla se varmistettiin, pienokainen poika "Hieronymus" syntyi sitten perjantain 15.4. Kyseessä oli siis keskiraskauden keskenmeno, keskeytynyt sellainen,kroppani oli ihan täysillä raskaana vielä perjantainakin sairaalaan minisynnytystä hoitelemaan mennessä...
Eipä tässä isompia osaa kirjoitella, olo on lähinnä sellainen, että jos ei olisi noita kahta eläväistä (ainakin vielä....) tyttöstä, niin ei olisi oman elämän jatkumisella juuri väliä.
Ehdin jo Erasmuksen menetyksestä sen verran saada etäisyyttä, että nenä alkoi olla enemmän pinnan päällä kuin alla -ja tokihan olin/olimme kovasti iloisia uudesta tärpistä... Ja kaikki näytti menevän mitä parhaiten -neuvolan ultra viikkoja 11 silloin vahvisti, että pieni siellä pyöri ja niskapoimun mittaus 22.3 kertoi että kaiken piti olla mitä parhaiten. Keskenmenon riskin piti tuolloin olla sitä prosentin luokkaa jos sitäkään, sanoi ultraava hoitaja. Vaan tokihan näillä onnenkantamoisilla kuuluttiin taas siihen pienten prosenttien epäonnistujasakkiin, Hieronymusta ei ilmeisesti tappanut kylläkään mikään muu kuin napanuoraonnettomuus -oli oikea reisi kuulemma tiukan tiukassa puristuksessa, napanuora sen ympäri :(
Erasmus -iso vauvelimmehan kuoli istukan irtoamiseen silloin elokuussa.
Mistä mua näin rankaistaan??????????
